Puhe Kemijärven kirkon 75 v. juhlaseuroissa

2026-06-20T17:27:26+03:00

Hyvä seuraväki!

Tänään olemme kokoontuneet viettämään kirkon tai oikeammin kirkkorakennuksen 75-vuotista juhlaa. Kirkkohan on syntynyt jo parituhatta vuotta sitten, Kristuksen kirkko, joka ei ole sidottu yhteen seurakuntaan tai kirkkokuntaan, vaan joka koostuu kaikista Jeesuksen seuraajista, jotka ovat veren kautta pelastetut.

Mutta kun kristityt ovat kokoontuneet, niin kirkkojen kasvaessa ja järjestäytyessä näitä kokoontumisia on pidetty vähitellen muuallakin kuin yksityiskodeissa – ja niin tänne Kemijärvellekin luterilaisen kirkon vaikutuksesta ensimmäinen jumalanpalveluskäyttöön pyhitetty erillinen rakennus rakennettiin vuonna 1648. Tuota on kutsuttu Kemijärven ensimmäiseksi kirkoksi, vaikka ulkoisten ominaisuuksien perusteella sitä voisi kai kutsua lähinnä saarnatuvaksi.

Hengellisiä kokoontumisia täällä on ollut aikaisemminkin – ainakin perimätiedon mukaan Paavali Halosen, Kemijärven ensimmäisen kanta-asukkaan, pirtissä kävi jo 1640-luvun alussa Turun tuomiokapitulin lähettämä pappi, joka oli täällä tarkastusmatkalla. Vielä 1800-luvulla Kemijärvellä on esitelty luonnonkiveä, jota oli väitetty käytetyn jonkinlaisena alttarina ulkona pidetyssä jumalanpalveluksessa ennen kuin kirkkorakennus pystytettiin.

Tämä nykyinen kirkkorakennus, jonka vihkimisen vuosijuhlaa tänään vietämme, on tunnetusti järjestyksessä neljäs kirkko suunnilleen tällä samalla paikalla, Kuumaniemen rannalla. Kaksi ensimmäistä purettiin niiden käytyä liian pieneksi – jälkimmäisen purkaminen on nykykatsannossa kyllä häpeällinen teko, vaikka sen ajan seurakunnan päättäjät tuskin niin ajattelivat, kun möivät käytöstä pois jääneen ja rapistuneen vanhan kirkon polttopuiksi. Se oli suunnilleen samanlainen kuin Sodankylän vanha kirkko, joka siellä on yhä pystyssä. Tosin ei voi tietää, olisiko se säästynyt Lapin sodassa, kuten kellotapuli, vai olisiko se palanut uudemman kirkon mukana.

Tuo kolmas kirkko, itsensä Engelin suunnittelema ristikirkko, jota ennen sotia ehdittiin vielä sisustukseltaan kovasti uudistaa, on säilynyt joissakin valokuvissa. Se on ollut hyvin kaunis, aikakaudelleen tyypillinen kirkkorakennus. Keskuudessamme on vielä jonkin verran seurakuntalaisia, jotka ehtivät käydä tuossa kirkossa. Mutta kuten tunnettua se kirkko tuhoutui saksalaisten polttamana Lapin sodan aikana.

Tämän nykyisen kirkon vihkimisjuhlaa vietettiin juhannuspäivänä 24.6.1951, jolloin piispa Väinö Malmivaara suoritti vihkimisen. Kirkossa oli tosin pidetty toimituksia jo edellisen joulukuun adventin palveluksista alkaen.

Ajattelin luoda muutaman silmäyksen tähän nykyisen kirkkorakennuksemme syntyvaiheisiin. Tämä meille tuttu ja rakas pyhättö ei ole Kemijärven seurakunnallisessa historiassa vielä kovinkaan vanha, vaikka useimmat meistä eivät muuta kirkkoa täältä muistakaan.

Kirkon rakentamisprosessi ei ollut kaikilta osin ongelmaton seurakunnan hallinnon osalta ja se sisälsi monenlaisia jännitteitä ja kärhämiä – mutta eiväthän opetuslapsetkaan aina olleet kaikesta samaa mieltä. Täytyy ymmärtää myös ne erittäin vaikeat olosuhteet, joissa hävityn sodan ja Lapin polttamisen jälkeen maa yritti konkoilla jaloilleen.

Kemijärven seurakuntaan oman lisämausteensa toi se, että sodan aikana maanpetoksesta vankilassa istunut kirkkoherra Lauri Lanjala palasi pitäjään muuttuneiden poliittisten olosuhteiden myötä voimiensa tunnossa. Lanjala kun oli sodan aikana saarnassaan julistanut, että Neuvostoliitto tulee sodan voittamaan ja Saksa ”maan tomua syömään” – eikä sitä seurakunnan porvarilliset isännät pitäneet, vaikka jälkeenpäin onkin myönnettävä, että Lanjalan profetia osui tässä oikeaan.

Tämä vanha pirttirakennus, jossa nyt olemme ja joka säästyi tuholta, toimi käsittääkseni sodan jälkeen väliaikaisesti myös kirkkoherran asuinpaikkana, kun se uudempi, suuri, kaunis lasiverantainen pappilarakennus tuhoutui kirkon mukana.

Luottamushenkilöiden ja kirkkoherran välinen epäluulo näkyi kirkon rakentamisprosessin aikanakin, kuten pöytäkirjoista käy ilmi. Lanjala yritti laittaa kirkon rakentamisen heti sodan jälkeen käyntiin, mutta kirkkovaltuusto ei pitänyt asiaa kiireellisenä. Kemijärvellä osa luottamushenkilöistä tuntui aluksi odottavan, että valtio tulee korvaamaan kirkon jälleenrakentamisen eikä hanketta haluttu aloittaa seurakunnan varoilla. Sitä paitsi lestadiolaisten uusheränneiden rukoushuone, joka sijaitsi suunnilleen tuossa Kemijärven nykyisen tunnuseläimen, sarvikuonopatsaan paikalla, toimi jumalanpalvelusten pitämisen paikkana.

Ehkä jotain huvitti sekin, että kirkkoherra Lanjala joutui nyt hoitamaan virkatehtäviään karsastamiensa lestadiolaisten tiloissa.

Ilmeisesti vähitellen kävi kuitenkin selväksi, että valtio ei tule tukemaan kirkon uudelleen rakentamista. Syksyllä 1946 Bertel Liljequistiä pyydettiin arkkitehdiksi; hänellähän oli kirkon suunnitteluhankkeet menossa myös Rovaniemellä ja Kuusamossa. Liljequist oli alkujaan vaasalainen merikapteenin poika, joka oli opiskellut eri puolilla Eurooppaa ja jolla oli kirkollisista rakennuksista jo pidemmältä ajalta kokemusta, hän mm. suunnitteli Helsingin krematorion 1920-luvulla. Hänet on toki tunnettu myös työstään teollisuusarkkitehtuurin parissa.

Tammikuussa 1947 kirkkovaltuusto valitsi rakennuslautakunnan hoitamaan käytännön toimia uuden kirkon ja pappilan rakentamiseksi – laatimaan rakennussuunnitelman ja kustannusarvion sekä selvittämään mahdollisuudet lainan saamiseksi ja rakennusaineiden tarpeen. Elettiinhän yhä säännöstelyn aikaa ja lähes kaikesta oli maassa pulaa.

Rakennuslautakuntaan valittiin puheenjohtajaksi pankinjohtaja Yrjö Suomela sekä jäseniksi nimismies Kauko Liisanantti, rakennusmestarit Helmer Kanerva ja Lauri Piispanen, paikalliset pitkäaikaiset luottamushenkilöt Kaarle E. Kaisamatti ja Hannes P. Lahtela sekä seurakunnan tuolloinen taloudenhoitaja Aarne Lamminparras.

Rakentamisprosessin etenemisestä voi lukea tarkemmin vaikka Kemijärven seurakunnan historiikista tai tuon ajan vuosikertomuksista. Erinäisten vaiheiden jälkeen päästiin kuitenkin siihen, että peruskivi muurattiin 24.7.1949. Rakennusliike Veli Arvonen Oy Turusta hoiti rakennusurakan.

Seurakunta ryhtyi hankkeeseen tavalla, joka nykypäivän silmin voisi tuntua epäilyttävältä – tai ehkä he menivät kuin Israelin lapset erämaassa luottaen, että mannaa sataa huomennakin. Rakennus kun tuli lopulta maksamaan lähes 50 miljoonaa markkaa, mutta rakentamisvaiheen alussa seurakunnalla oli koossa vasta 20 miljoonaa, sekin lähinnä lainarahaa. Lopulta noin puolet kustannuksista voitiin kattaa lahjoitusvaroin.

Erityisesti tässä yhteydessä on tuotava esiin amerikansuomalaisten myötätunto poltettua Lappia ja Kemijärven seurakuntaa kohtaan. Myöhemmin on joskus sanottu, että amerikkalaiset rahoittivat tämän kirkon, mikä ei ole aivan totta, sillä kyllä seurakunnan oma laina ja kirkon keskusrahaston avustus muodostivat merkittävän osan budjetin tulopuolesta, mutta silti saamme olla kyllä suuresti kiitollisia niille amerikansuomalaisille – yksityisille henkilöille ja Amerikan luterilaisille kirkoille, jotka tukivat yhteensä miljoonilla markoilla uuden kirkon rakentamista. Tunnettu on myös hanke, kun amerikansuomalaiset keräsivät suuren määrän kahvipaketteja ja lähettivät ne laivalla kahvipulasta kärsivään kotimaahansa myytäväksi. Tästä saatu tuotto käytettiin myös kirkon rakentamisen hyväksi.

Vaikka olen kaukainen sukulainen ja ehkä jonkun mielestä jäävi, niin rohkenen silti mainita myös kemijärveläissyntyisen konsuli Alex Kyyhkysen osuuden. Minnesotan amerikansuomalaisten parissa tunnettuna hahmona hän teki suuren työn varojen hankkimisessa, ja matkusti myös Suomeen osallistumaan tähän juhlatilaisuuteen.

Siitä on valokuvakin olemassa, kun kirkon avajaisjuhlan yhteydessä hän käy sukulaistensa kanssa laskemassa seppeleen vanhempiensa haudalle tuohon vanhaan kirkkomaahan. Kuvassa näkyy pikkupoikana myös myöhempi pitkäaikainen seurakunnan luottamushenkilö Timo Kyyhkynen, joka muisteli minulle hautausmaalla olleen paljon sääskiä, ja siinä kuvassakin hän raapii päätään tai hätistelee sääskiä pois päälaeltaan.

Mutta vielä jokunen huomio kirkon sisustuksesta. Varmasti moni meistä on vienyt muualta tulleita vieraita Kemijärven kirkkoon, ja saanut kuulla heidän ihastelevan

Kieltämättä meillä on luterilaiseksi kirkoksi melko paljon koristemaalauksia kirkon seinissä ja alttarikuorissa – mutta ei suinkaan vain estetiikan vuoksi, vaan kaikkiin liittyy vahvaa kristillistä symboliikkaa alkukirkon kalatunnuksesta evankelistoihin ja Pyhän Hengen vuodatukseen.

En tiedä, antoiko seurakunta kuinka tarkkoja toiveita tai ohjeita näistä kuvista, vai ovatko ne arkkitehdin suunnittelemia. Joka tapauksessa sisustusarkkitehti Antti Salmenlinna on nämä maalaukset tehnyt, ja hän suunnitteli myös saarnatuolin, valaisimet, penkit ja kastemaljan. Salmenlinna suunnitteli myös Rovaniemen kirkon sisustuksen – mikä korostaa jälleen Kemijärven ja Rovaniemen kirkkorakennusten yhteyttä ja jonkinlaista samankaltaisuutta – mutta Salmenlinnan kenties tunnetuin teos on Suomen poliisin tunnus, eli se paksu miekka, jolla on leijonanpää.

Tähän Kemijärven kirkon alttaritauluun liittyy myös oma historiansa. Hämärästi muistan lapsuudestani kuulleeni puheita, joissa kerrottiin alttaritauluun kohdistuneesta arvostelusta, ja esitettiin erinäisiä väitteitä esim. siitä, kuka olisi ollut Jeesusta esittävän hahmon mallina taulua maalattaessa. Tauluhan kuvastaa joka tapauksessa koko kristillisyyden perustana olevaa historiallista tapahtumaa, Golgatan ristiä ja syntiemme sovitusta ensimmäisenä pitkänäperjantaina. Teologisessa mielessä väkevämpää aihetta ei voisi valita. Muistan kuulleeni, että jossakin seurakunnassa oli aikoinaan pahastuttu, kun alttaritaulu esitti Pietarin veteen vajoamista, mitä ei pidetty riittävän merkittävänä Raamatun tapahtumana. Meillä ei siis tästä ollut ongelmaa.

Nyttemmin kun olen tutustunut näihin vaiheisiin, niin ymmärrän sen kiistelyn, mikä alttaritauluun liittyi. Vaikka tapahtumat ovat nykyään toki jo niin kaukana historiassa, että voimme hyvällä mielin tunnustaa nykyisen alttaritaulunkin tulleen osaksi hengellistä perimäämme.

Alun perin oli nimittäin ajateltu, että vanhan, poltetun kirkon alttaritaulu, jonka kankaan Heikki Rosma ehti irrottaa kehyksistä ja ottaa mukaan evakkomatkalle, olisi tehty myös uuden kirkon alttaritauluksi. Tämä olisi yhdistänyt uuden kirkon tuohon entiseen, monille ihmisille rakkaaksi käyneeseen puukirkkoon ja sen muistoihin.

Taulunhan oli Kemijärven seurakunnalle lahjoittanut vuonna 1833 vanha nimismies Abram Planting, kun tuo Engelin suunnittelema ristikirkko oli valmistunut. Vaikka kyseinen taulu ei ole taiteellisessa mielessä kenties kaikkein ansiokkaimpia, liittyi se kemijärveläisten mielessä pitäjän vanhaa historiaan.

Kuitenkin Kemijärven kotiseutuyhdistys Kotikiekerö, jossa oli tuolloisen paikkakunnan merkkihenkilöitä ja kulttuurivaikuttajia, halusi uuteen kirkkoon uuden alttaritaulun. Yhdistys järjesti taiteilijakilpailun, jossa kemijärveläislähtöisiltä taiteilijoilta, Aale Hakavalta, Antti Hamaralta ja Uuno Särkelältä pyydettiin ehdotukset. Hakava voitti kisan ja hän myös maalasi taulun, nimeltään ”Jeesus ristillä”.

Kirkkovaltuusto päätti hyväksyä esityksen, vanha alttaritaulu päätyi sakastiin ja uusi asetettiin kirkon alttarille ja kirkon avajaisjuhlat pidettiin. Näiden tapahtumien jälkeen taiteilija lähetti 400.000 markan laskun seurakunnalle. Kotiseutuyhdistys ei nimittäin ollut maksanut laskua. En osaa sanoa, oliko heillä tarkoituskin, että seurakunta sen maksaa, mutta seurakunnalla ilmeisesti ei tällaista käsitystä ollut, vaan se luuli taulun olevan kotiseutuyhdistyksen lahjoitus. Menettely ymmärrettävästi aiheutti mielipahaa ja kirkkovaltuusto suunnitteli jopa taulun palauttamista, koska se ei ollut sitoutunutkaan sitä maksamaan. Lopulta – ilmeisesti Aarno Kaakkurivaaran esityksestä – päätettiin, että parempi taulu on maksaa kuin saada huonoa julkisuutta seurakunnalle.

Hyvät ystävät! Kolme neljännesvuosisataa Kemijärven nykyinen kirkkorakennus on palvellut tätä seurakuntaa. Siellä on kastettu, konfirmoitu, vihitty ja siunattu haudan lepoon – ja ennen kaikkea opetettu Raamattua, julistettu lakia ja evankeliumia, ja laulettu virsiä. Kirkosta on tullut toki osa myös kaupunkikuvaa, Kemijärvi-valssissakin lauletaan, että ”vettä purteni piirtää, kirkontorni jo siintää, saavun satamaan rauhaisahan”.

Ensimmäinen kirkkorakennus pystytettiin tälle paikalle aikana, jolloin pakanuus oli vielä vallalla Lapin sydänmailla, ja täällä eli – Paulaharjun teoksen sanoin – ristimätöntä kansaa. Nyt liki neljäsataa vuotta myöhemmin uuspakanuus ja kristinuskon vastaiset voimat ovat tässä maassa taas voimissaan, ja tilastot kertovat, että yhä suurempi osa suomalaisista on jälleen tuota ”ristimätöntä” kansaa.

Saamme olla kiitollisia, että vielä kuitenkin kirkonkellot saavat soida, vielä saa saarnata, opettaa ja julistaa. Vielä saa kertoa, että Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä.

Luen loppuun viimeisen kappaleen siitä saarnasta, jonka kirkkoherra Lauri Lanjala piti Kemijärven kirkon vihkiäisjuhlassa 75 vuotta sitten.

Samalla voimme muistaa sitä, että kun Lanjalasta puhutaan usein vähättelevään sävyyn ja muistellaan hänen poliittista toimintaansa, niin hän oli joka tapauksessa myös väkevä sananjulistaja, joka piti vahvasti esillä Golgatan sovitustyötä.

”On varma, että Mairuksen linnassakin kuultiin tätä ystävää kristillisyyttä. Ei siitä tehdä numeroa. Mutta varmaa on, ettei Herran jättänyt häntä yksin silloin kun jätettiin – ihmeeksi maalle ja taivaalle – yhden porton oikkujen uhriksi. Kyllä hän, Johannes Sakariaanpoika, sai tuntea ja kokea, ettei Herra hylkää palvelijaansa. Herra pelastaa meidät ja auttaa meidät taivaalliseen valtakuntaansa. Uskovalla ei koskaan ole hätää. Yksi Inkerin vaimo kertoi minulle, että kun hän oli kotimaassaan, oli siellä sotilashautaus. Leskivaimolta kaatui viimeinen kuudes poikansa ja hän oli sotilaspoikaansa hautaamassa. Sotilashautaus oli juhlallinen, mutta ei se äitiä lohduttanut. Kun kaikki oli loppunut, meni äiti haudalle, polvistui sen viereen ja kertoi: Venäjän äärettömät rikkaudet eivät voi maksaa minun poikani veren hintaa mutta se on lunastettu Jumalan Pojan verellä, siihen hän on turvautunut ja hän on autuas eikä mikään mahti voi häntä kadottaa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, taivaat ja maa hukkuvat, mutta ijankaikkisesti pysyy tämä kiitoksen ja ylistyksen aihe, pelastus Kristuksessa Jeesuksessa.

Kiitos ja ylistys, Karitsa on tapettu ja on verellänsä meidät Jumalalle ostanut. Se on sittenkin korkein ilomme ja riemumme lähde, se on kiitoksemme ja ylistyksemme pyhin aihe. Niin se oli Sakariaan pappilassa, Juhannuksena 1951 vuotta takaperin ja niin se on tänä armon vuonna Kemijärven uudessa kirkossa, niin se olkoon ikuisiin aikoihin asti. Kiitetty olkoon Herra Israelin Jumala, sillä Hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen. Amen. Herramme Jeesuksen nimessä Amen.”

Gazan natsit ja omamme

2026-06-20T11:17:40+03:00

Raportissa esimerkiksi tuodaan esiin Supernova-musiikkifestivaalien uhrin Raz Cohenin kertomus: ”Miehet vetivät naisen ulos ajoneuvosta... riisuivat väkisin hänen vaatteensa ja raiskasivat hänet... He puukottivat häntä toistuvasti tappaen hänet... he jatkoivat hänen raiskaamistaan hänen kuolemansa jälkeen.”

"Hamasin miehet osuivat ilmeisesti vahingossa festivaalin alueelle", kirjoitti Yle tai Hesari. Ja päättivät siinä ohimennen murhata lähes 500 nuorta!

Elkayam-Levy matkusti New Yorkiin puhuakseen Yhdistyneiden Kansakuntien naisten syrjinnän poistamista käsittelevälle komitealle.

Hän saapui New Yorkiin odottaen, että todisteet naisiin kohdistuneista julmuuksista herättäisivät kiireellistä kansainvälistä huomiota. Sen sijaan hän huomasi olevansa YK:n komitean apatian ja vihan ympäröimä, kun kymmenet palestiinalais- ja Hamasia tukevat aktivistit tulivat syyttämään Israelia kansanmurhasta. Kokemus jätti syvän vaikutuksen.

”Muistan tunteneeni itseni musertuneeksi”, Elkayam-Levy kertoi Magazinelle antamassaan haastattelussa komission toimistossa Modi’inissa.

”Terroristeja koulutettiin, ohjeistettiin ja kannustettiin maksimoimaan kipu ja kärsimys”, Elkayam-Levy sanoi. ”Monet näistä teoista dokumentoitiin tekijöiden itsensä toimesta ja ladattiin suorina lähetyksinä sosiaaliseen mediaan ja muille digitaalisille alustoille.”

Meillä puhutaan nykypäivän muistuttavan 1930- lukua ja sitähän se vähän onkin, mutta niitä natseja ovat nyt feministit ja islamistit.

Viimeisimmät kirjoitukset

Puhe Kemijärven kirkon 75 v. juhlaseuroissa

Gazan natsit ja omamme